About Me
Hei!
Minun nimeni on Thongdeng Silakoune. Olen 42-vuotias ja päämääräni on työskennellä lasten hiv-aidsin poistamiseksi. Olen tehnyt töitä UNICEFissa jo 15 vuotta.
Olen syntynyt Etelä-Laosissa Lopadeen saarella. Perheeni viljeli riisiä ja saari, jossa asuimme oli pieni ja kaukainen. Sen lisäksi, että kotonamme ei ollut sähköä, kylässä ei myöskään ollut kauppoja, toria tai kouluja. Menimme kalaan, jos nälkä yllätti. Jos halusimme jotain viihdettä, soitimme perinteisiä soittimia. Jouduin matkustamaan kauas saadakseni koulutuksen. Koska olen itse kotoisin kaukaisesta kylästä ja elänyt vaikeissa oloissa, ymmärrän miten vaikeaa elämä on monille lapsille ja äidelle ja kuinka he tarvitsevat apua.
Vuonna 1996 minua pyydettiin liittymään UNICEFin maailmanlaajuisen hiv-aids -kampanjaan. Kuuntelen ja keskustelen opettajien, sosiaalityöntekijöiden, munkkien, vapaaehtoisryhmien ja hiv-tartunnan saaneiden ihmisten kanssa. Voin puhua hallitukselle ja voin puhua sinulle, lahjoittajalle, laosilaisten lasten puolesta, koska ymmärrän heidän haasteensa ja ongelmansa.
Suurin tehtävämme hiv-aidsin parissa on estää odottavien äitien tartunnat ja sitä kautta varmistaa, ettei yksikään lapsi synny hiv-positiivsena. Jos naisilla on jo tartunta, tehtävämme on opastaa heitä elämään tartunnan kanssa ja neuvoa lääkityksessä.
Laos luokitellaan nykyään alueeksi, jossa hiv-aidsin esiintyvyys on alhainen. Hiv-aidsin yleisyys naapurimaissa on kuitenkin riskitekijä. Tarvitsemme apuasi, että voimme keskittyä ehkäisemään hiv-tartunnat äidistä lapseen.
Uusimmat viestit
- The story of 13 year-old Saydavong
- Symbol of Love
- Sewing with Friends
- Young monks and HIV/AIDS
- New life for a little girl
- Unite to fight against AIDS
- Love at first sight
- Under the mango tree – a field trip to Savannakhet
- Stranger in the Village
- A dream that did not come true
- A family's struggle against HIV and AIDS
- Fighting poverty and AIDS
Lue muita blogeja